Akryyli kankaalle 100×100 / 2017


Tästä työstä alkoi rakkauteni suuriin maalauksiin kunnolla!
Tämä pieni ”seikkailija” on kuva minusta itsestäni. Aloin tutustua itseeni enemmän taiteilijana ja siihen mitä tekniikka alan eniten käyttämään kun teen oman näköistä taidettani. Olimme muuttaneet juuri poikaystäväni kanssa asumaan Hoasin opiskelija-asuntoon ja aloin kantamaan sinne taulupohjia oikein urakalla. Aloitin tunteesta ja väristä. En kopioinut tai halunnut miellyttää ketään tuossa vaiheessa. En ollut pitänyt yhtäkään taidenäyttelyä, saatikka myynyt yhtäkään omaa taideteostani vielä kenellekään tuntemattomalle.
Tämä työ pääsi osallistumaan ensimmäiseen taidenäyttelyyni joka oli yhteisnäyttely Jorvin sairaalassa. Tämä työ myytiin tuolloin ja minulla oli suuri tuska luopua siitä, vaikka olin erittäin otettu että joku tosiaan halusi ostaa minulta taidetta! Olen edelleen haikaillut tämän työn perään ja vatsanpohjaa saattaa edelleen vääntää ajatus siitä, että en näe työtä enää koskaan enkä tiedä mihin kotiin tai kenelle se päätyi ja missä se ehkä tällä hetkellä on. Kuitenkin haluan ajatella, että taide on kaikille ja jos se tuo iloa muillekin sitä täytyy pystyä jakamaan eikä pitää vain itsellään! Silti, kaipaan sinua seikkailija.