Aino-Maija Laaksonen

Artisti / Muotoilija

Kipinä maalaamiseen on ollut minulla aina ja tulee olemaan. Se ei ole ”syntynyt” vaan se on minussa. Olen suuren intohimon takia harrastanut maalaamista ja opiskellut taidetta sen eri muodoissa. Olen käynyt Helsingin kuvataidelukion (2010) ja valmistunut Metropolian ammattikorkeakoulusta muotoilijaksi pääaineenani tekstiilisuunnittelu (2018).

Tyylisuunnassani on impressionistisia tuulahduksia ekspressionistisella otteella romantiikkaa unohtamatta. Lempiaiheeni on luonto ja kaikki esteettinen joka siihen liittyy. Rakastan syvästi suomalaista pohjoismaalaisuutta. Juureni tulevat taiteen tekemiselleni vahvasti omista suomalaisista metsistämme, kukista, tuoksuvista niityistä ja hohtavista järvistä. Teen myös abstrahointeja, mielikuvia ja tunnetiloja. Käytän voimakkaita ja harmonisia värejä ja töissäni on hehkua ja syvyyttä.

Haen aina ja ikuisesti taiteeseeni kauneutta ja sen kohottavaa tunnetta. En kävele aina tämän maan pinnalla vaan minulla on oma maailmani, josta saan joskus välähdyksiä ja niitä yritän vangita töihini – edes ripauksen.

Teen taidetta ihmisille jotka rakastavat kauneutta ja hamuavat sitä ympärilleen. Teen töitä myös tilauksesta, jossa asiakas voi määritellä työn koon ja värimaailman, sekä tyylisuuntaa joita edustan.

Olen aina valmis keskustelemaan taiteesta ja kehittämään ihanan taulun juuri sinun kotiisi ja sen tarjoamiin raameihin.

Ota yhteyttä:
ainomaijalaaksonen91@gmail.com
@ainomaijaemilia_art
0442598055
Mainokset